etusivu esittely orit tammat kasvatus

Kolmen naisen viininhuuruinen ilta päätyi lopulta siihen, että pienessä nousuhumalassa tehty päätös mennä katsomaan myynnissä ollutta hevostilaa, johti siihen, että nykyisin he saattavat olla ison hevostilan omistajattaria. Vaikka idea lähtikin hieman leikillään, vakavoitui tilanne nopeasti ja kolmen naisen kopla innostui ajatuksesta ihan tosissaan. Pankkilainat saatiin ja kauppakirjat vahvistettiin. Niin syntyi nimensä mukaisesti Mimmivaara, jossa asustaa pääasiassa tammoja. Talli sijaitsee laadukkailla tiluksilla Jyväskylässä kauniissa maastossa järvien ympäröimänä. Puitteet ovat mitä mainiommat kilpailuhevosten kanssa treenaamiseen, jopa kansallisen tason kilpailujen järjestämiseen sekä kasvatustoiminnan harjoittamiseen.

Hevosia ja poneja on muuttanut tallille useista eri roduista, mitä sitä olemaan turhan ronkeli vaan tehdä hyviä hevoskauppoja niiden tullessa vastaan! Vaikka omistajatarkolmikolla on mukavan rento ja kepeä ote, tallin toimintaa harjoitetaan ihan vakavasti pitkälle tähdäten. Naiset ja heidän henkilökuntansa kilpailevat hevosillaan aktiivisesti ja suunnittelevat kasvatustoimintaa pitkälle tulevaisuuteen. Erityiset mielenkiinnon kohteet ovat löytyneet yleispainotteisista suomenhevosista sekä estepainotteisista puoliverisistä. Näitä tallissa onkin enemmistö ja kasvatteja tulee näille syntymään määrällisesti eniten.

Lottis

VRL-13831

sähköposti, Keskusta

Päivitykset
10.12.2021
Hevoset ovat saaneet uusia kantakirjapalkintoja ja varsa-arviointien palkintoja! Talliin on myös hiljattain muuttanut ensimmäinen ratsuponi, Mabel suoraan Saksasta. Olemme hieroneet kovasti myös hevoskauppoja, joten talliin on piakkoin muuttamassa muutamia uusia puoliverisiä sekä koulu- että esteratsastukseen. Jäädään jännityksellä odottamaan, miten uudet tammat kotiutuvat Suomeen!
ulkoasun © VRL-05175  ♦    etusivun kuva © Landgestüt Celle  ♦    virtuaalitalli    ♦    a sim-game stable    ♦    taustakuvan © Pixabay
Mimmivaara