etusivu esittely orit tammat kasvatus

Kanelipusu

suomenpienhevonen, tamma
s. 10.01.2022, 3-vuotias
punaruunikko, 142cm
VH22-018-0045

yleispainotteinen
ko: Helppo B, 100cm, helppo, noviisi

kasvattaja lottis, Mimmivaara
omistaa lottis VRL-13831

Kanelipusun syntymää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Olin astuttanut suosikkitammani Surusuudelman yhdellä ihailemallani jalostusorilla, Kanelitanelilla. Facebook-ystäväni olivat jo kyllästymiseen saakka joutuneet katselemaan päivityksiäni varsan odotuksesta, niin innolla sitä toivoin ja odotin. Lopulta maailmaan syntyi tammikuisena yönä ruunikko varsa, joka paljastui suureksi iloksi tammaksi. Varsa nimettiin emän ja isän nimiä mukaillen Kanelipusuksi, se tulee takuulla saamaan monen monta lempinimeä vielä vuosien aikana! En olisi voinut enempää varsalta toivoa ja välillä ihan toivon, etten asettaisi sille liikaa odotuksia. Peukut ja varpaat pystyyn, että tammavarsasta kasvaa rakenteellisesti, luonteellisesti ja kapasiteetiltaan sopiva kilparatsu ja jalostustamma!

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Kanelitaneli
sph, vprt, 144cm
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
ii. Toljanteri
sh, prt, 155cm
iii. Aavalaakson Tahvo
iie. Kissanminttu
ie. Sokerimuru
sph, vrt, 141cm
iei. Voiviikinki
iee. Kultamuru
e. Surusuudelma
sh, prn, 154cm
KTK-I
ei. Kukkaritari
sh, prn, 162cm
eii. Tuttiritari
eie. Suklaasuukkoja
ee. Suruhymni
sh, m, 153cm
eei. Leskenlaulu
eee. Suruhuntu

o/t. Varsan nimi
s. 00.00.0000
i. Vanhemman nimi
om. Omistaja

o/t. Varsan nimi
s. 00.00.0000
i. Vanhemman nimi
om. Omistaja

o/t. Varsan nimi
s. 00.00.0000
i. Vanhemman nimi
om. Omistaja

Kilpailukalenteri

Porrastetut kilpailut

Kilpailee porrastetuissa KRJ:n alaisissa kilpailuissa.
Koulutustaso: Helppo B
Vaikeustaso: 0/1
Ominaisuuspisteitä 00.00
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 00.00
Nopeus ja kestävyys: 00.00
Kuuliaisuus ja luonne: 00.00
Tahti ja irtonaisuus: 00.00
Tarkkuus ja ketteryys: 00.00

KRJ Kouluratsastus, 0 sijoitusta

00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00
00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00

ERJ Esteratsastus, 0 sijoitusta

00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00
00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00

KERJ Kenttäratsastus, 0 sijoitusta

00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00
00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00

VVJ Valjakkoajo, 0 sijoitusta

00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00
00.00.0000 Talli, Luokka, 00/00

Cup-sijoitukset

00.00.0000 Järjestäjä, Jaos, Luokka - 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, Jaos, Luokka - 00/00

Näyttelykalenteri

00.00.0000 Järjestäjä - Jaos, Palkinto - tuomari
00.00.0000 Järjestäjä - Jaos, Palkinto - tuomari

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut omistaja

Teksti tähän.

ulkoasun © VRL-05175    ♦    hevosen kuvat © scirlin    ♦   virtuaalihevonen    ♦     a sim-game horse    ♦    taustakuvan © Pixabay
Mimmivaara